KSS Energia -konsernin vastuullisuuteen ja alueelliseen vaikuttavuuteen liittyviä ajankohtaisia näkökulmia sekä palvelu-/tuoteuutisia.
KSS Energian vastuullisuus- ja vaikuttavuusuutisia 2/2024
AJANKOHTAISTA
Valkealan biolämpölaitoksen avajaisissa vieraili lähes 200 kaukolämmöstä kiinnostunutta
Kouvolan Valkealassa sijaitsevan biolämpölaitoksen avajaiset avoimena yleisötilaisuutena antoi alueen asukkaille mahdollisuuden nähdä, missä ja miten heidän kotinsa lämpö tuotetaan. Ihan lähellä ja uusiutuvalla energialla.
Osana biodiversiteettityötämme pilotoimme vuoden 2024 alussa johtoalueiden monimuotoisuuden lisäämistä tekopökkelöiden avulla. Onnistuneesta pilotista saatujen positiivisten kokemusten myötä KSS Energia lähtee kehittämään tekopökkelöiden tekemisestä uutta toimintamallia.
VASTUULLISUUS
Sosiaalinen ja taloudellinen vastuullisuus kuuluvat aktiivisena osana energiakaupunkien jatkuvaan kehitykseen
Monet maailman megatrendeistä liittyvät nyt tavalla tai toisella energiaan. Millaisia vastuullisuusodotuksia tämä meille kaupunkiomisteisille energiatoimijoille asettaa?
Yhteisrakentamisen tuloksena valmistuu useampi hanke
Kouvolan Ravikylässä saneerataan infraa usean toimijan voimin. Kerralla kuntoon -ajatus on kantava voima KSS Energian, Kouvolan kaupungin ja Kouvolan Veden vuosille 2023-2025 ajoittuvassa yhteisrakentamishankkeessa.
ASIAKASTARINA
Taloyhtiössä kaikki hyötyvät aurinkoenergiasta
Jos taloyhtiö tuottaa sähköä, mihin sitä kannattaisi hyödyntää? Tämä kysymys pohditutti myös kouvolalaisen As Oy Puistokodin hallituksessa, kun aurinkopaneelihanketta lähdettiin viemään eteenpäin.
Oma aurinkovoimala edistää taloyhtiön vihreää siirtymää hallitusti ja kustannustehokkaasti. Aurinkopaneelit tuottavat taloyhtiöllesi puhdasta energiaa ja säästöä vuosikymmenien ajan.
KSS Energia -konsernin vastuullisuus- ja vaikuttavuusuutisia on kaikkien tilattavissa. Julkaisu sisältää KSS Energia -konsernin vastuullisuuteen ja alueelliseen vaikuttavuuteen liittyviä ajankohtaisia uutisia, näkökulmakirjoituksia sekä niihin liittyviä palvelu-/tuoteuutisia
KSS Energia -konserni on monialainen, valtakunnallinen energiayhtiö. Myymme sähköä, lämpöä, kaasua ja energiaosaamista. Kehitämme energiaratkaisuja sekä rakentamme ja suunnittelemme energia- ja tietoliikenneverkkoja. Konsernin päätoimipaikka on Kouvolassa, ja yhtiön omistaa Kouvolan kaupunki.
Tarjoamme yli kahdellesadalle energia-alan ammattilaiselle työtä merkittävällä alalla, energiamurroksen ja vihreän siirtymän innostavien haasteiden parissa. Lue lisää meistä täältä: www.kssenergia.fi